Sapporo Ski Marathon 2018

OMATOIMIMATKALLA SAPPOROSSA 2018

Ulla Yrjölän kiintoisa juttu heidän neljän hengen matkastaan Sapporon Ski Marathonille ja tehdä siellä Arja Ahdesta Worldloppet Masteri. 

OMATOIMIMATKALLA SAPPOROSSA - Ulla Yrjölä

Minulla ja puolisollani Jukka-Pekka Järvisellä on tapana kierrellä pari Worldloppet-kisaa omatoimimatkaillen joka talvi. Jukka toimii huoltopäällikkönä, minun rooli on matkanjärjestäjä/opas. Edellisestä kaukomatkasta (Kanada, USA 2010) oli jo aikaa, siksi suuntasimme Japaniin. Mukaan lähtivät isäni turistiksi, sekä tuttu reissukaveri Arja Ahti. Arjalla on kasassa Worldloppet-kisoja parinkin passin verran, mutta Masters-arvonimestä puuttui kaukomatka. Perinteistä suosivana hän oli tähtäillyt American Birkebeineriä, mutta viime vuosien lumipula ja peruutukset käänsivät päätöksen lumivarmaan Sapporoon.

Suunnitelma oli viettää muutama päivä ennen Skimarathonia Sapporossa ja hiihdon jälkeen tutkia Tokiota turistina. Lentoliput ostin toukokuun lopulla. Jostain syystä Finnair ei tuolloin toukokuussa pystynyt tarjoamaan paluuta Sapporo-Tokio välille sunnuntaille. Siihen tutkin ensin uuden elämyksen toivossa luotijunavaihtoehtoa. Se osoittautui hitaaksi, kalliiksi ja hankalaksi, joten lensimme Tokioon. Majoituksiksi varasin lokakuussa molempiin kaupunkeihin Airbnbn kautta kolmen makuuhuoneen asunnot.

Netistä löytyy jonkun verran tietoa japanilaisesta kulttuurista ja tavoista sekä nähtävyyksistä suomenkielellä. Englanniksi materiaalia on hurjasti enemmän. Yritän aina selvittää kaiken mahdollisen mahdollisimman valmiiksi jo kotona, toimivien nettiyhteyksien ja ison näytön edessä – yllätyksiä kun tulee eteen joka tapauksessa. Tärkeimmistä etapeista (lentokenttä - majoitus, majoitus – kisapaikka) kartat ja reittioppaan ohjeet kannan ihan paperitulosteina mukana. Kannattaa huomata, että Japanissa on estetty Google mapsin tai Heren käyttö. Korvikkeeksi kännykkään voi ladata esim. CityMaps2 Go karttaohjelman.

Reissu alkoi Jukan yövuorojen päätyttyä tiistai-iltana sopivasti ennen lumimyräkkää. Myräkkä hidasti seuraavana päivänä sekä Sapporoon lähteneiden suomalaisten että Pyeongchangiin tähtäävien Suomen olympiaurheilijoiden matkantekoa usealla tunnilla. Kaukolennoilla tarjoiluihin kuuluvat vielä viinit, joten päivällisen päätteeksi koneessa sai hyvät torkut.

Maahantuloseremoniat selvitimme Tokiossa Naritan kentällä, koska jatkolento Sapporoon lähti Hanedan kentältä. Lentoa varatessa tämä oli jotenkin jäänyt huomaamatta. Reitti esim. Nagoyan kautta on kätevämpi. Asia valkeni pari viikkoa ennen reissua ja 3½ tunnin vaihtoaika alkoi vaikuttaa lyhyelle. Tarkastin Finnairin chatpalvelusta, että ”Vaihtoaikaa on riittävästi. Meillä ei ole luonnollisestikaan myynnissä lippuja, joissa vaihtoaika ei olisi riittävä :-) Jos jostain syystä kone olisi myöhässä ja myöhästyisitte, auttaa kenttähenkilökunta teitä uudelleenreitityksessä.” Ei siis huolta!

Lentokenttäbussin lipputiskin ja pysäkin sijaintikartat olivat paperilla ja ne löytyivät kentältä heti. Hanedan kentän turvatarkastuksessa opin, että lentosäännöt eivät ole maailmanlaajuisesti samat. Minun olisi pitänyt luopua yli 10 vuotta reissuissa palvelleesta mini-Leathermanista, vaikka sen linkkarinterä oli vain sen Euroopassa/USA:ssa sallitun 4 cm. Liekö syynä luopumisentuskan tunnereaktioni vai normaali japanilainen käytäntö, mutta linkkaria ei tarvinnut jättää sinne, vaan se laitettiin pahviseen minimatkalaukkuun ja ruumaan.

Sapporoon saavuimme keskiviikkona klo 15. Heti lentokentällä testasimme japanilaista ruokakulttuuria. Tyypillinen annos on misokeittoa, riisiä ja uppopaistettua kalaa sekä hieman säilöttyjä vihanneksia. Yhteydet Sapporon kentälle toimivat sekä junalla että lentokenttäbusseilla. Majoituksemme sijaitsi bussireitin varrella, joten käytimme sitä.

Aamiaista lukuunottamatta söimme ravintoloissa. Aannokset olivat edullisia ja aamiaistarvikkeita mutkikkaammat ostokset japaninkielisiä etikettejä tutkailemalla olisi todennäköisesti tuottanut varsin eksoottisia ruokalajeja.

Japanilainen sisustus kannustaa huolehtimaan liikkuvuudesta: Futonit sijaitsivat lattialla, ruokapöydän jalkoja ei oltu pituudella pilattu ja tuoleista puutuivat jalat. Lievästä vedosta huolimatta lattianrajassa oli lämmin istuskella: jalat sai pöydän ja täkin alle ja pöydän alla oli sähkölämmitin.

Sapporosta kannatta ensimmäiseksi ottaa haltuun metrokartta. Hyvä sijainti majoitukselle on sinisen metroreitin varrelta, koska sen päätepysäkillä (H14) sijaitsee Sapporo Dome. Maanalaisella ajelu maksaa muutaman euron, päivälipun saa alle kympillä. Tilataksin löytäminen suksipusseilla matkustavalle ei onnistu helposti.

Sapporossa puhutaan vain vähän englantia, joten savolla ja luovuudella pääsee pitkälle. Yhteisen kielen puuttumisesta huolimatta ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja auttavaisia. Itselle tärkeistä termeistä, kuten ”olen kasvissyöjä” kannatta toimivan nettiyhteyden äärellä ottaa Japanin matkasanakirjasta kuvakaappauksia kännykän galleriaan.

Torstaina tutkimme kaupunkia. Nähtävyyksiä ei loppujen lopuksi japan-guide.com sivuoston perusteella jää montaa, kun karsii listalta ostospaikat Curb Market, Sapporo Factory, Nijo Market ja rautatieaseman ostoskeskus.

Näkemisen arvoisia paikkoja talvella ovat ainakin olutmuseo maisteluineen ja Sapporon symboli kellotorni. Okurayaman mäkihyppytornista saa hyvän käsityksen kaupungin laajuudesta. Illalla Odori-puiston ja Susukinon huvittelualueen valaistus peittoaa suomalaiset jouluvalot. Niitä voi ihailla esimerkiksi Susukinon maailmanpyörästä.

Perjantaina kaupungin tutkiminen jatkui, mutta näkökulma vaihtui nähtäyyksistä klinikoihin. Lähdimme hakemaan apua Jukan yltyneeseen flunssaan yhdistelemällä karttaohjelman tuloksia ja klinikoiden nettisivuja. Ison sairaalan vastaanotossa oli auttavasti englantia puhuva henkilö, joka lyhyen odottelun jälkeen selvitti että lääkäriä, ainakaan englantia puhuvaa, ei näyttävistä englanninkielisistä nettisivuista huolimatta, ollut. Saimme kuitenkin avun, eli toisen klinikan yhteystiedot paperille japaniksi tulostettuna. Annoimme lapun taksinkuljettajalle, joka vei meidät iloisesti japania pulputtaen perille.

Pikkuruisen klinikan vastaanotosta luvatiin, että lääkärille pääsee, mutta pahoiteltiin, että jonotusaika olisi tunti. Hyvälle kuulosti, joten jäimme odottamaan. Aulassa istuskellessamme ja myös itse vastaanottolla pääsimme Hokkaido-TV:n tähdiksi, kun kameraseurue oli tekemässä juttua, emme kyllä ymmärtäneet mistä. Luvatun tunnin kuluttua hoitaja haki meidät sermeillä käytävästä eroteltuun koppiin lääkärin luo. Viiden minuutin selvitysten ja diagnoosin jälkeen palasimme odotustilaan. Lyhyen odottelun jälkeen saimme reseptit sekä kolmentonnin laskun. Onneksi summa oli jeneissä, se kun piti maksaa käteisellä. (1000 ¥ ≈ 8 €).

Iltapäivällä, kun Jukkaa oli vahvistettu kolmella eri lääkkeellä, pääsimme lopulta hiihtolatujen ääreen ja suksia testaamaan. Lunta oli noin metri ja iltapäiväaurinko lämmitti mukavasti. Olosuhteet hiihdellä olivat täydelliset.

Lauantaina edessä oli perjantain toisinto, kun minun supernuha oli kääntynyt korvatulehdukseksi. Aloitin kierroksen klinikalta, jonka yhteystiedot sain sähköpostilla Tokion suurlähetystöstä. Vastaanotosta vastaukseksi ”no-english” ja lappu kouraan. Kartan mukaan lapun klinikka oli lähellä, mutta koska kaikki teksti oli japaniksi, ei oikea talo löytynyt. Ystävällinen jalankulkija talutti minut oikeaan paikkaan ja varmisti vielä, että painoin hississä oikean kerroksen nappia. Jonottamisen sijasta sain vastaanottoajan. Odotellessa kävin Shiroi Koibiton suklaatehtaassa, joka on kyllä suunnattu vähän nuoremmille turisteille.

Apteekissa käynnin jäklkeen piti kiiruhtaa tervetulojuhlaan Domeen. Kävelymatkaa Fukuzumin metroasemalta tulee vajaa kilometri. Paikalle oli kertynyt sopivasti sekä paikallisia että kansainvälisiä hiihtäjiä. Alkuun tarjolla oli juomia ja suklaata. Puheita japaniksi ja perään englanniksi tulkattuna kuunnellessa vierähti jokunen hetki. Lopuksi pääsimme nostamaan ”kanbait” ja suolaisten naposteltavien kimppuun. Puikkojen lisäksi saatavilla oli myös haarukoita.

Arja säilyi sunnuntain kisaan asti terveenä, joten reissun tärkein tavoite, Arjan ”masterointi”, oli lähellä. Lähdimme seitsemältä kaikkine kamppeinemme vuokraisännän pikkubussilla kohti Domea. Taksien jättöalueelle pääseminen vaati kuskilta neuvottelutaitoja, mutta lopulta ”Team Finlandille” annettiin lupa ajaa kisakeskuksen ovelle. Domessa on erittäin hyvät ja laajat tilat tällaisen tapahtuman järjestämiseksi. Matkalaukut ja suksipussit sai jättää vartioituun säilöön, sisävessoja ja -pukeutumistiloja on riittävästi. Aurinkovoiteen puuttuessa puolipilvinen pikkupakkanen sopi hiihtokeliksi hyvin. Lähdössä kansainväliset vieraat pääsevät eturiviin. Lähtöalue on suhteellisen kapea, mutta pääosan hiihtäjistä ollessa paikallisia, siis kohteliasta kansaa, se sujui hyvässä järjestyksessä. Kun matkan varrella annoin tietä kakkosaallossa lähteneille miehille, jokainen kiitti ääneen.

Reitti alkaa 4 km nousulla. Vaikka se oli loivaa, tuntui se lämmittelemättömälle varsin rankalle. Tämän jälkeen helpotti, kun rataprofiili muuttui vaihtelevan kumpuilevaksi. Reitti mutkitteli lehtipuumetsikössä ja laskuissa sai olla tarkkana, jos joku edellä kaatui. 20 ja 42 km kohdalla on pitkät jyrkät nousut, joihin kannattaa henkisesti varautua. Polarin mukaan ensimmäisessä, varsin pehmeässä rinteessä nousua tulee 70 metriä, joista 50 metriä noustaan 400 metrin matkalla. Jälkimmäisessä 1,5 km matkalla nousumetrejä on 110 m. Tämän huipun saavutettuaan saa onneksi levätä seuraavat 5 km mäkeä laskien. Reitin varrella oli sopivasti huoltopisteitä ja niissä hyvät tarjoilut. Pyöreistä kreemillä täytetyistä leivoksista meni hiihtohanska vauhdissa läpi ja kreemiä sai kisan jälkeen pestä niin vaatteista, sauvan hihnasta kuin visiiristä. Japanissa ei ole roskia missään, ei kadulla, metrossa eikä myöskään hiihtoladulla. Tiputin vauhdissa puoliksi syömättömän urheilupatukan ja omatunto kolkutteli monta kilometriä, kun en kääntynyt sitä nostamaan. Oman pudottamani patukan lisäksi näin ladulla yhden ainoan geelipussin.

Keski-Euroopan kisoja vaihtelevampi reitti oli kiva ja hiihdosta jäi hyvä mieli. Kisan jälkeen kaikki mahtuivat takaisin Domen lämpöön ja siistiin lämpimään suihkuun. Nyt oli aika sanoa heipat Sapporolle ja kävellä kamppeiden kera lentokenttäbussin pysäkille, joka oli sopivasti Domen kohdalla. Kisanjälkeisen tankkauksen edessä olevaa ”turistina Tokiossa” etappia varten teimme lentokentän ravintolassa (joista ei saanut lihatonta annosta!).

Tästä linkistä pääset Sapporon hiihdon sivuille: http://www.shsf.jp/ski/english/