Ushuaia Loppet 2017

Ushuaia Loppet 2017 - puuttuvan leiman perässä !

Puuttuvan leiman perässä joutuu joskus ihmeellisille retkille. Nyt puuttui yksi merentakainen ja PWT-matkoilla oli osoite Argentiinaan Ushuaia Loppettiin. Siispä sinne. Jonkinasteinen yllätys oli ryhmän kokoonpano. Kahdenkymmenenyhden hiihtelijän joukossa oli 2 suomalaista, joista minä olin ainoa Suomen kansalainen. Terho Behm, jonka kanssa liikkeelle lähdettiin, on muuten hyvinkin suomalainen, mutta Ruotsin kansalainen.

Helsinki-Vantaan lentokentällä uskoin osaavani auttavasti ruotsia. Se usko kuoli Frankfurtin lentokentällä, kun skandinaavinen ryhmä ilmaantui sunnuntai-iltana lähtöön öiselle lennolle suuntana Buenos Aires. Yölennot ovat mukavia. Ikkunapaikalla istuva ikämies saa sattuneesta syystä potkia ne kaksi käytäväpaikoilla nukkuvaa kanssamatkustajaa hereille kesken makeiden unien. Mitäpä nukkuvat niin sikeästi.

Argentiinan pääkaupunkiin tutustuttiin kolmen päivän aikana. Jostain syystä oppaan kertomuksesta on muun ohessa jäänyt mieleen sikäläinen minimipalkka - noin 310 euroa. Sillä palkalla olisin tuskin koskaan päässyt Frankfurtia pitemmälle. Joskus ennen suuria sotia Argentiinan sijoitus maallisessa vauraustilastossa oli 10 varakkaamman maan joukossa. Huonoimmillaan sijoitus on ollut 76. Myöhemmin Ushuaiassa luotettavalta taholta (Suomen Argentiinan suurlähettiläältä) saamani tiedon mukaan sijoitus on nyt huomattavasti parempi. Sikäläisten yritysten keskinäinen epäluottamus kuulemma hidastaa kuitenkin kehitystä.

Kaupunkikiertoajelulla tutustuimme myös Cementerio de la Recolta nimiseen hautausmaahan, jossa kävimme mm. Evita Peronin haudalla. Hän on ilmeisesti vieläkin kansan rakastama ihminen, joka piti vähävaraisten ihmisten puolta ja nyrpisti nenäänsä rikkaille. Hautausmaa itsessään oli paikka, jollaista en uskonut ihmisen tarvitsevan viimeiseksi leposijakseen. Mausoleumia mausoleumin vieressä. Tuli mieleeni erään tuttavani lausahdus: Tuon kivikasan alta voi olla viimeisenä päivänä vaikea nousta.

Tutustuimme myös muun ohessa La Bocan kaupunginosaan, jonne ei kuuleman mukaan pidä iltaisin yksin mennä. Henki todennäköisesti säilyy, mutta saattaa tulla muuten riisutuksi kenkiä myöten. En käynyt kokeilemassa, pitivätkö uhkaukset paikkansa. Bocassa on paitsi Boca Juniorsin jalkapallostadion, myös tangon tunnelmaa. Lyhyesti sanottuna: kaikenlaista alaan liittyvää härpäkettä. Kävi sääliksi Seinäjoen tangomarkkinat.

Boca Juniorsin värit ovat keltainen ja sininen. Aikanaan, kun seuralle valittiin värejä, ei sopua löytynyt, jolloin päätettiin, että ensimmäisen satamaan seuraavana aamuna saapuvan laivan värit ovat myös Boca Juniorsin värit. Laiva tuli Ruotsista. Jostain syystä ryhmämme ruotsalaiset kulkivat hetken aikaa "rinta rottingilla".

Kun Argentiinassa oltiin. Piti käydä myös hevosfarmilla. Olisi ollut tilaisuus ratsastamiseenkin, mutta näytti siltä, että ennen kouluikää pikkupoikana isäni kotona oli paljon vauhdikkaampaa ratsastusta. Niinpä en ratsastanut. Sen sijaan päivän päätteeksi tarjottu tangoshow tarjosi nähtävää ja kuultavaa. Vahinko vain, että ilmennyt matkaväsymys komensi nukkumaan.

Päivä vaihtui keskiviikoksi, siirryttiin laivaan ja matkattiin Rio de la Plata-joen yli

Uruguayn puolelle tutustumaan Colonia de Sacramenton kaupunkiin, joka sekin on YK:n maailmanperintökohde. En ymmärrä, miksi puhutaan joesta. Ylitykseen meni tunti aikaa. Kotoisen Lapuanjoen ylittää parissa minuutissa. Perusteellisemmat tiedot Colonian kaupungista löytynevät googlettamalla. Kannattaa katsoa.

Seuraavana päivänä oli aika siirtyä lähemmäs tulevaa työmaata eli Ushuaiaan.

Viereisessä kuvassa kirjoittajamme Timo Suvanto La Bocassa.

Hotellihuoneen numeroksi sattui 213. Sama numero minulla oli noin 60 vuotta sitten Mäkelänrinteen opiskelija-asuntolassa. Ei huoneilla muuta yhteistä ollutkaan.

Ushuaian kohteisiin kuuluu ehdottomasti laivaristeily Beaglen kanavalla. Yleisesti on tiedossa, että maapallolla ihmisestä huolimatta edelleen elää monenkirjavaa maan- ja meren elävää. Pienen näytteen niistä saa tällä risteilyllä. Minulta on turha kysyä, mitä ne elävät ovat. Minuun risteily teki tangon taivutteluun verrattavan vaikutuksen. (En kyllä hallitse jälkimmäistäkään liikuntamuotoa).

Perjantaina eli hiihtoa edeltävänä päivänä käytiin junailemassa El tren del fino de Mundo- junalla kansallispuistossa, tutustuttiin hiihtopaikkaan, josta todettiin, että metsään ei tarvitse mennä nyt. Muutama päivä ennen meitä käynyt lämmin, leuto ja henkäys hellä oli sulattanut lumet varsin vähiin. Järjestäjät tekivät kuitenkin töitä niin, että saivat kootuksi n. 5,7 km mittaisen ladun, Joku voisi välittää meidänkin kiitoksemme järjestäjille.

Lauantaina sitten hiihdettiin. Meitä suomalaisia ja suomenmielisiä oli Terhon  ja minun lisäkseni Veli Rautiainen, Matti Huotari ja Raimo Valkonen. Terhon kanssa kiertelimme latua pitkän kaavan mukaan. Toiset vähän vähemmän aikaa, mutta he jäivät laiskalle ja joutuivat tekemään saman uudestaan seuraavana viikonloppuna.

Itse huomasin vasta jälkeenpäin, että ei ollut ihan normaali hiihto. Yleensä noin pitkän hiihdon aikana ehtii itseltään kysyä, minkä takia taas hiihtämässä, ethän enää koskaan lähde näihin hommiin. Täällähän voi vaikka väsyä...

Lauantaina hiihdon jälkeen paikalla ollut Suomen suurlähettiläs ja Ushuaiassa oleva Suomen konsuli istuttivat Suomen 100-vuotisjuhlan merkeissä puuntaimen. Olin juuri saamassa tilaamani ruoan, enkä muka pyynnöstä huolimatta ehtinyt mukaan tilaisuuteen. Nyt jälkeenpäin kiukuttaa, hävettää ja harmittaa, kun en muka ehtinyt. Aino harmitus, mikä koko matkalta jäi. Mutta harmittaa vieläkin. Hitto!

Hiihdot oli hiihdetty. Aamulla varhain jätimme maailmanlopun kaupungin taakse ja siirryimme Buenos Airesin kautta Iguassun putouksia ihailemaan. Niitä sitten katseltiin ja ihmeteltiin milloin miltäkin puolelta. Välillä piti itseltään kysyä, kuin parempikin urheilija; Mikä maa, mikä valuutta? Ja kai minäkin täällä olen.

Jossain vaiheessa oli ilmeisesti siirrytty pysyväisluontoisesti Brasilian puolelle, koska nähdyksi tuli niin Kristus-patsas (Corcovado) kuin sokeritoppavuori, Topacobana,  Ibaneman rantahietikot ja favelat ja paljon muuta. Vahinko vain, että Riossa meitä ei hellinyt aurinko, vaan vuodenaikaan kuulumaton tihkusade.

Kun matkaan lähdin, ajattelin, että hiihdon osuus on 80 prosenttia ja 20 prosenttia sitä muuta. Toisin kävi, hiihdolle jäi 20 prosentttia, jos sitäkään.

Matka kesti n. 10 päivää. Jos nähdystä ja kuullusta edes pieni osa jäisi päähän pysyväisesti asumaan, olisin kovin tyytyväinen. Kertausta tuskin tulee, vaikka Ushuaiaan jäi hyvät vanhat sukset ja sauvat odottamaan seuraavaa kertaa. Lupasivat pitää varattuna, kunhan ilmoitan hyvissä ajoin tulostani.

Niin se WL-passi. Leima tuli. Siihen toiseen, viralliseen passiin tuli 6 Argentiinan leimaa, pari Brasilian, Uruguayn ja Paraguayn (käytiin iltakaljalla) leimaa ja sitten Antarktikselle lähdön leima. Ei käyty. 

TimoS

***********************************************************************************

Näissä kahdessa vierekkäisessä kuvassa kaksi argenitiinalaista kaunotarta. Oikean puoleisessa kuvassa Evita Peron? ja vasemmalla tuntemattomaksi jäänyt karnevaalikaunotar. (Kuvat Timo Suvanto)