Hiihdosta futiskuntoa ja matkailua - Kari Kilpinen (2. tarina)
 Japanissa jo 10 minuutin sulamisen jälkeen. |
 Viipurissa maalivahtina, vaikka pelaankin mieluummin kentällä. |
 Venäjän WL-hiihdon Deminon maalialueella 2013. |
HIIHDOSTA FUTISKUNTOA JA MATKAILUA
Masterien kertomuksia 2 (25.7.2014)
On suorastaan ihme, että olen myöhemmällä iälläni alkanut uudelleen harrastamaan hiihtoa. Harrastin kyllä hiihtoa aivan nuorena, mutta 70-luvun alun huonoina lumitalvina lopetin kaiken hiihdon, kun vielä suksetkin rikkoutuivat. Olen lähes koko ikäni pelannut jalkapalloa, vaikkakaan en siinä ole saavuttanut suurempia menestyksiä lukuun ottamatta vuoden 1979 yliopistojen mestaruutta Tampereen yliopiston joukkueessa. Olin kyllä jääkiekkomolari ja harrastin yleisurheilua, lähinnä pikajuoksua. Kestävyysurheilija en ollut lainkaan; seurani Asikkalan Raikas määräsi minut juoksemaan seuraotteluissa 800 – 1500 metriä huonoin tuloksin.
Mutta 90-luvun alussa futistreenit vähenivät ja kunto heikkeni. Kaverini houkutteli nostamaan talvisin kuntoa hiihtämällä. En ollut hiihtänyt 20 vuoteen lukuun ottamatta armeijaa, jossa huonona lumitalvena hiihdin armeijan lankuilla ehkä noin 20 kilometriä. Ihmeellistä, mutta hiihto tuntuikin ihan kivalta. Siitä on kuitenkin pitkä matka pitkän matkan hiihtoihin. Ja kaikki muuttui kun päätin testata rajojani Finlandia-hiihdossa. Tuntui aivan uskomattomalta tulla maaliin vielä aivan ”hengissä”. Ja koska olin matkustellut paljon Eestissä niin ajattelin, että kuultuani Tartu marathon-hiihdosta, voisin kokeilla sitäkin.
Nälkä kasvaa syödessä ja kun kuulin muista Worldloppet-hiihdoista, niin hankin WL-passin. Olin kyllä varma, etten saavuta WL-masterin arvoa, sehän edellyttäisi yhden hiihdon hiihtämistä Euroopan ulkopuolella. Sellainen tuntui aika hölmöltä ajatukselta silloin. Mutta ajatukset muuttuivat. Olen matkaillut aika paljon ja käynyt jalkapallon MM- ja EM-turnauksissakin. Terveiset vaan taas Brasiliasta (7 ottelua). Hiihto ja matkailu yhdistyivät luontevasti. Hyvä niin, sillä tuskin olisin kokenut sellaisia asioita, joita olen kokenut matkoillani. Aluksi matkustelin lähinnä autolla, koska omistan asuntoauton, mutta myöhemmin lähinnä lentäen aikataulu-kiireistä johtuen.
Kokemuksiahan siitä kertyy. Ehkä en olisi koskaan käynyt USA:ssa, mutta masterin arvon saamiseksi siellä täytyi käydä. Ja kyllä hiihtoloman viettäminen siellä kannatti: näki jotakin aivan muuta kuin tavanomaisella turistimatkalla. Oli hienoa hiihdon jälkeen mennä amerikansuomalaisen Ken Mäen (tosin sukunimi on Maki) puulämmitteiseen saunaan. Hänhän on monelle suomalaiselle WL-hiihtäjälle tuttu, koska hän aina etsii suomalaishiihtäjiä. Itselleni hiihto jenkeissä oli tuskaa, koska kärsin valtavista krampeista hiihdon aikana. Järjestäjät meinasivat väkisin lopettaa menoni, mutta peittelin vaivaani, koska leima piti saada. Maalisuoralla kuuluttaja alkoi hehkuttaa, että hän on aina rakastanut näitä suomalaishiihtäjien nimiä (siis ilmeisen vaikeita lausua). Ja kun hän mainitsi nimeni, niin aloin oikein lentävällä tyylillä näyttämään. No siitähän seurasi, että krampit iskivät kunnolla, mutta tuskissani pääsin juuri ja juuri maaliviivan yli. Sitten olin ensiavussa puoli tuntia hierottavana.
Paljon on kommelluksiakin sattunut. Saksassa olen joutunut hakemaan ajanottochipin hotellista, kun huomasin lähdössä sen unohtaneeni. Lähdin siis puoli tuntia muiden perään. Ranskassa myöhästyin lähdöstä, kun olin laskenut aikataulun väärin. Muutenkin tuo hiihto oli aika eriskummallinen, kun se silloin meni kahden laskettelurinteen kautta. Mutta kivaa noissa kahdessa hiihdossa oli, että sai hiihdellä rauhassa. Sellaista ei ole ainakaan Wasa loppetissa. Itävallassa Dolomiten-laufissa oksensin noin puoli kilometriä ennen maalia ja juuri samaan aikaan ensiapupartio tuli kohdalleni. Hekin yrittivät minua lähes väkisin pistää pulkkaan ja lopettaa hiihtoni. Ilmoitin heille vaikka konttaavani maaliin. En aikonut keskeyttää.
Tuskin olisin Japanissakaan käynyt ilman hiihtoa. Oli merkillistä, että koko 11 päivän reissun ainoa huono sää oli juuri hiihtopäivänä. Olin ottanut matkaan vielä huonot sukset, jotka olisin muutenkin heittänyt menemään. Hiihdon jälkeen ne jäivät Dome-hallin seinustalla, sillä vietin reilun viikon Japanin eteläosissa ja en halunnut raahata suksia mukanani. En ole koskaan hiihtänyt niin huonossa säässä kuin silloin; lopussa räntää tuli aivan vaakasuorasti ja näkyvyys oli noin 10 metriä. Japani on todella pitkä maa; Sapporossa oli täysi talvi ja Tokiossa sekä Hirosimassa kukkivat, tosin normaalia aikaisemmin, kirsikkapuut. Kokemuksena Japani jäi ikuisesti mieleen. Erityisesti suosittelen hankkimaan kaikkia Japaniin matkaavia 7-päivän junalipun. Se on halpa ja nopea tapa tutustua maahan sekä jo kokemuksena luotijunat ovat hienoja.
Myös Australian matka olisi varmasti jäänyt tekemättä ilman aikomusta hiihtää Kenguru-hiihtoa. Olen paljon matkustanut Venäjälläkin, mutta hiihtomatka avasi aivan toisenlaisen kuvan maahan ja olen aina pitänyt venäläisistä junamatkoista. oli taas hienoa kokea hieman toisenlainen hiihtomatka junalla. Yhteenvetona voin todeta, että hiihto on auttanut kunnon ylläpitämisessä ja pääasiassahan hiihtomatkat ovat minulle turismia. Sen ansiosta olen päässyt tutustumaan moniin hienoihin paikkoihin ja ihmisiin. Enkä varsinkaan olisi uskonut, että olisin 3-kertainen WL-master 20 vuoden päästä silloin 1994 hankittuani sukset. Tarkoitushan oli vain pitää kuntoa yllä.