Toivo Saikkonen, oululainen Masteri ! (8. tarina)

Toivo Saikkonen, oululainen Masteri ! (8. tarina)

Toivo Saikkonen, 73-vuotias oululainen  pitkänlinjan WL-hiihtäjä,  joka monesta muusta leimoja keräävästä hiihtäjästä poiketen on kiertänyt  hiihtoja yhdessä vaimonsa Ritvan kanssa. Työuran Toivo aloitti asiapoikana 14-vuotiaana.  Armeijan jälkeen opintoihin hänet patisti suunnistajaporukka, johon hän kuului ja siitä Toivo on ikuisesti kiitollinen heille.  Kauppakoulun, kauppaopiston ja liikkeenjohdon kurssien jälkeen on Toivo tehnyt työuransa elintarviketeollisuuden hallinto- ja esimiestehtävissä. Toivon perheeseen kuuluu vaimon lisäksi kolme aikuista poikaa ja tytär sekä kolme lastenlasta.

Olen oululainen tänä vuonna 73-vuotias hiihtelijä.  Nuoruusvuosina harrastin hiihtoa ja suunnistusta piiritasolla.  Armeijan kävin vähän etuajassa ja sen jälkeen suoritin neljä vuotta ammattiopintoja ja pian menin naimisiin ja kun lapsia syntyi, niin liikuntaharrastuskin jäi oikeastaan pois lukuun ottamatta Oulun Tervahiihtoa.  Kun rupesi ilmestymään lisäpainoa ja vaatteita piti suurentaa, niin heräsi uudelleen liikuntakipinä. Kun olin jonkin aikaa yksin harrastanut ja käynyt hölkissä ja laturetkillä, niin Ritva vaimonikin innostui asiasta.  Niin sitten paljolti yhdessä käytiin tapahtumissa sekä koti- että ulkomaillakin.  Minä hiihtelin ja juoksin tapahtumien pitkät matkat ja hän lyhyemmät.

Ensi kertaa ulkomailla - ja samalla reissulla hiihtosuunnistusta Italian "kielellä"

Ensimmäisen kerran heräsi kiinnostus ulkomailla tapahtuviin hiihtoihin , kun hyvä tuttu Jouni Seppänen kävi hiihtämässä Macialongan Italiassa.  Jostain sain selville, että Rindell suorittaa linja-automatkoja Itävaltaan ja Italiaan.  Näin sitten ensimmäinen kerta tapahtui vuonna 1987 ja toinen kerta seuraavana vuonna.  Kummallakin kertaa osallistuin sekä Dolomitenlaufiin että Marcialongaan ja yhtenä välipäivänä oli ohjelmassa Lavazeloppet.

1988 oli meillä ohjelmassa myös hiihtosuunnistustapahtuma Bellamonten kylässä.  Se tapahtuma on jäänyt erityisesti mieleen.  Rindellin Rauno oli selvittänyt tapahtuman luonnetta ja meillä oli etukäteistieto siitä, että siellä olisi kolme eripituista matkaa.  Nyt en muista, kuinka monta meitä oli osallistumassa kuitenkin alle viisi henkilöä. 

Ohjeet olivat täysin italian kielellä ja kukaan meistä ei osannut sitä emmekä saaneet mistään tulkkausapuakaan.  Kartassa oli aika suuri määrä rasteja ja lisätietona erilaisia pisteitä.  Emme ymmärtäneet mitä ne tarkoittavat ja niin löimme päämme yhteen ja päätimme kiertää rastipisteet keskimmäisten numeroiden mukaan ja kaikki lähtivät yhteislähtönä.  Kun ne pisteet oli kierretty tulimme maaliin varsin nopeasti, niin siellä oli ihmetteleviä katseita ja yksi meidän matkakumppaneista, joka oli tullut katsomaan tapahtumaa.  Hän ymmärsi tapahtuman toimitsijoilta sen, minkälainen tämä tapahtuma oli.  Tarkoitus oli, että kaikilla oli aikaa 60 minuuttia hakea rastit ja ylityksestä tuli sakkoaikaa samoin kuin puuttuvista rasteista.  Näin numerot rintaan ja kovalla kiireellä hakemaan rasteja lisää.  Minulta jäi yksi kauimmaisista rasteista puuttumaan, kun laskin, että aika ei riitä.  Sijoitukseni oli seitsemäs ja osanottajia oli jotain kaksi– kolmekymmentä.

Itävaltaan ja Italiaan extemporeena !

Sitten seuraava kerta oli 1991, kun minun kohdalle osui merkittävä työmuutos ja sen takia tuli mieleen lähteä aivan extemporee Itävaltaan ja Italiaan, joka silloin ei ollut niin suuri tapahtuma kuin nykyisin.  

Tammikuussa noin viikoa ennen Dolomitenlaufia, perjantaina, soitin Rindellille kysyen olisiko paikkaa ko matkalle, mutta se oli peruuntunut.  Samalla kysyin olisiko joku tuttu lähdössä?  Olihan siellä Enbergin Juhani.  Soitin välittömästi hänelle esittäen kysymyksen, lähdetkö Itävaltaan ja Italiaan hiihtämään?  Pyysi viikonlopun aikaa ja vastasi myöntävästi maanantaina.  Näin alkoi kiireiset matkavalmistelut: ilmoitukset hiihtoihin, lauttavaraukset, majoituksien sopiminen, karttojen hankinta ja itse ajoreitin suunnittelu. Ja tämän saman viikon torstai aamuna starttasin auton Oulussa ja otin vaimon mukaan ja suunta kohti Turkua, josta Juhani tuli kyytiin ja sitten yöksi laivaan. 

Perjantai aamuna sitten nokka kohti etelää.  Yhtäsoittoa Eteläruotsi, Tanskan ja Saksan läpi Itävaltaan.  Perillä oltiin puolenpäivän aikoihin lauantaina.  Kisakansliasta saimme tiedon majapaikastamme ja hiihdon osanottomaksummekin kelpasi hyvin paikanpäällä.  Hiihto onnistui hyvin ja maantaina alkoi matka alppien yli Cortina d`Ampezzon kautta Italian hiihtoon.  Olihan kauniit maisemat. 

Cavalesessa majoituimme Hotelli Drunka Lunkassa. Se oli siellä erikoista, että huoneiston keittiöstä oli otettu sulakkeet kokonaan pois.  Eli ei voinut laittaa itse mitään kahvia tai ruokaa hotellissa vaan pyydettiin käyttämään ainoastaan talon palveluita.   Silloinhan oli tulossa aivan hetken päästä MM-kisat.  Lavazeloppet hiihdettiin ja muina päivinä saatoimme kierrellä MM-kisojen latuja.  Pakko todeta, että vaativiahan ne olivat ja meillä oli onni, että oli hyvin kauniit talviset olosuhteet.

Japani, Uusi Seelanti ja Australia

Sitten tulikin pitempi tauko ulkomaan matkoihin.  Vuonna 2005 Japanin hiihdossa  parille kaverille tuli kymmenes hiihtokerta ja Masterin-titteli.  Silloin Henttosen Raimo piti esityksen, mitä maasterius on ja mitä se vaatii.  Sen jälkeen rupesin pikkuhiljaa miettimään, josko minäkin.  Ensimmäisen passin hankin seuraavana vuonna Ranskasta.  Sen jälkeen alkoi pikkuhiljaa kertyä leimoja ja ensimmäinen passi täyttyi 2008.  Toinen kerta täyttyi Venäjän hiihdossa 2013. 

Globaali tuli täyteen vuonna 2011 numerolla 136.  Lisäksi Australian hiihdon yhteydessä käytiin Salokanteleen Reijon matkassa myös Uudessa-Seelannissa vuonna 2007 samoinkuin Huippuvuorilla vuonna 2012.  Tänä vuonna olivat vuorossa Kiinan, Venäjän ja Islannin hiihdot.

KIINAN HIIHTO

Tänä vuonna oli ensimmäistä kertaa Worldloppet-tapahtumana Kiinan hiihto.  Tapahtuma paikka oli tunti ja neljänkymmenen minuutin lennon päässä Pekingistä Changchunissa, mikä on kahdeksan miljoonan asukkaan kaupunki.  Matka lentokentältä Cheraton  hotelliimme kesti noin kaksi tuntia, jotta pääsimme miljoonakaupungin läpi.  Hotelli oli todella laadukas ja sinne oli keskitetty tapahtuman kaikki toiminnot.  Kisakanslia, suksien voitelutilat ja kaikki kuljetukset lähtivät hotellilta sekä myös erittäin näyttävät tervetulo-ja palkintojenjako gaalaillalliset  tasokkaine ohjelmineen ja ruuat seisovista pöydistä hyvien juomien kera.

Hiihtoa edeltävänä päivänä oli järjestetty linja-autokuljetukset tutustumiseen kilpailukeskukseen ja tietysti suksien luiston kokeiluun.  Koko ajan pakkanen huiteli parinkymmenen asteen tuntumassa ja lisäksi Siperian tuuli teki olosuhteet todella hyytäviksi.  Matkana oli  perinteisellä hiihtotavalla 50 km, mikä kierrettiin kahtena lenkkinä.  Rata ainakin alkuosaltaan oli varsin vaatelias melkoisen jyrkkine nousuineen ja mutkalaskuineen.  Lähes kokonaan rata oli tykkilunta ja se oli ajettu latukoneella hiihtoa edeltävänä yönä ja lumi oli hyvin hienorakeista vitilunta. 

Kilpailukeskus oli aivan varsin ison järven tuntumassa.  Kilpailijoita varten oli telttoja, joihin saattoi jättää varusteensa ja myös vaihtaa varusteensa.  Teltoissa oli peltitynnyrissä tuli.  Niissä poltettiin jonkinlaista hiiltä antamaan lämpöä.  Kilpailupaikalta oli järjestetty bussikuljetus hotellille tietyn aikataulun mukaan.  Kyllä oli hiihdon jälkeen todella mukava päästä lämpimään suihkuun ja vaatteiden vaihtoon.  Tapahtumapaikalla kun käytännössä ei voinut muuta tehdä kuin lisätä vaatetta.

Tapahtuman lähtö/maalipaikka oli varustettu todella näyttävin lumiveistoksin ja voinee tässä yhteydessä sanoa, että lähtöalueelta siirryttäessä maastoon, niin kyllä siinä  oli ehkä maailman näyttävin lähtöalueen portti.

Paluumatka Pekingiin tehtiin ns. fasttrainilla ja matka-aika oli 6 tuntia 40 minuuttia.  Matkavauhti oli  192 -  193 kilometriä tunnissa ja kyyti oli tosi tasaista.  Junasta oli kiva seurata, kuinka tehokasta oli toiminta juna-asemilla ja junilla kyllä kuljetetaan valtavasti porukkaa.  Meidänkin junassa oli 16 vaunua.  Tämä meidän tekemä matka oli hyvin pikainen, kun Pekingissä yövyttiin paluumatkalla Radisson Blue-hotellissa vain yönseutu ja heti kiireellä aamulla Helsingin koneeseen.  Toki sattui niin, että kun väki oli koneessa ja kone oli aivan lähtövalmis, niin kapteeni ilmoitti:  Kenttä on suljettu kokonaan tulevan valtiovierailun johdosta.  Siihenhän sitten kiire loppui.  Ensin tunti odotusta ja sitten pitkään lentoonlähtöjonoon.  Kyllä oli paljon lähteviä koneita.  Toisaalta olisihan se ollut kiva tutustua Kiinan nähtävyyksiinkin, joita sieltä varmasti löytyy paljon. Ehkä sellainen matka pitää tehdä joskus toiste paremmalla ajalla.

Toivo Saikkonen

Master numero 2617 ja 3783 sekä Global 136