Japani / Sapporoski Marathon

SAPPORO INTERNATIONAL SKIMARATHON

Japanin hiihto hiihdetään maan pohjoisimalla saarella. Japani on pitkä maa ja pohjoisessa on sääolosuhteet kuin Suomessa. Olin (Kari Kilpinen) vuonna 2009 siellä vuorotteluvapaan aikana. Suosittelen sitä sekä, jos mahdollista kannattaa oleilla maassa pidempäänkin. Itse olin 2 viikkoa. Japani on upea maa, jossa yhteydet pelaavat (mm. luotijunat). Viikon junapassi Suomesta ostettuna on muuten kohtuullisen edullinen ja sillä voi matkustaa nopeasti esimerkiksi Tokiosta Sapporoon muutamassa tunnissa. Ihmiset ystävällisiä, kaikki pelaa kuin kone ja ympäristö siistiä. Sää pohjoisessa vaihtelee valtavasti, niinkuin lumen koostumuskin. Vuonna 2009 lunta/räntää tuli lopuksi aivan vaakasuoraan. Vuorokaudessa lunta tuli 25 cm. En ole ikinä hiihtänyt hiihtokisaa niin huonossa säässä, sillä pahimmillaan 50 metriä edellä hiihtänyttä ei nähnyt. Sapporo-hiihto lähtee Dome-hallin (yksi maailman isoimmista sisähalleista) edestä, jonne pääsee metrolla.

http://www.shsf.jp/ski/index-e.html